CANVAS
GALLERIA

Tee sisustamisesta helppoa abstraktilla taiteella. Tutustu Canvas Gallerian tarjontaan ja sisusta kotisi kauniilla taidemaalauksilla ja sisustustauluilla.

By Roosa Emilia

Viimeisimmät maalaukset

Lisää töitäni löydät Galleria välilehdeltä

Taiteilija töiden takana

Abstraktia Taidetta Turusta

Olen 26-vuotias taiteilija Turusta, joka valmistui keväällä 2022 oikeustradenomiksi. Olen aina pitänyt luovasta työskentelystä ja taide etenkin abstrakti taide, on ollut läsnä elämässäni lapsuudesta tähän päivään asti. Taidemaalaamisessa minua eniten kiehtoo itse prosessi eli maalauksien ja taiteen luominen, siksi nautin maalaamisessa värien ja muotojen sommittelusta eniten. Nautin suunnattomasti myös uuden luomisesta ja mielikuvituksen käyttämisestä uusissa maalauksissa. Voikin olla, että maalaan saman taulun yhä uudestaan ja uudestaan kokeillessani uusia muoto ja väriyhdistelmiä alkuperäiseen ideaani.

Mikä inspiroi tekemään abstraktia taidetta?

Olen aina tykännyt tehdä taidetta ja kokeillut monia eri tyylejä kuten savi- ja lasitöitä sekä korujen tekemistä. Oli kuitenkin jo alusta asti selvää, että maalaaminen on oma juttuni. Parhaan
inspiraation taidemaalaamiseen saan erilaisista väreistä, muodoista ja tunnelmista. Rakastan erityisesti värejä ja koen, että jokainen maalaus herää henkiin ja saa meidät tuntemaan, kun siihen lisätään väriä. Nämä asiat inspiroivat minua tekemään erilaisia maalauksia ja esimerkiksi siksi mittatilausmaalaukseni pitävät sisällään alkukartoituksen, missä selvitämme yhdessä asiakkaan kanssa taulun koon lisäksi väriyhdistelmät ja muodot.

Teenkö maalauksia mittatilauksena?

Kyllä, teen taidemaalauksia mittatilaustöinä. Nimensä mukaan jokainen mittatilaustyö toteutetaan alusta loppuun asiakkaan ajatusten ja toiveiden mukaan. Mikäli tyylini puhuttelee sinua, otathan yhteyttä roozaemilia@gmail.com ja kerro ainakin seuraavat asiat:

·        Taulun koko?

·        Mihin tilaan taulu on tulossa?

·        Mitä värejä haluaisit nähdä työssä?

·        Entä millaisia muotoja?

·        Löytyykö galleria -sivuilta maalausta
minkä tyylisen haluaisit omilla muokkauksilla?

·        Onko mielessä jotakin tunnelmaa tai teemaa
maalaukseen?

 

Näiden tietojen jälkeen voin antaa sinulle ajatuksen maalauksesta ja alustavan tarjouksen taulusta.

Mittatilaustyöni hinnat alkavat 300 €.

Yhteystiedot

Jos, olet kiinnostunut töistäni ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse tai sosiaalisen median kautta.
Taitelija matkaani pääset seuraamaan tarkemmin instagramin kautta.